Aamusta Iltaan Palvelut
Kotihoitoa, hoivaa ja huolenpitoa Keuruun alueella
Aamusta Iltaan Palvelut Oy
Aamusta Iltaan Palvelut Oy on keuruulainen, kehittyvä ja kasvava hoivapalveluiden tuottaja. Tänä päivänä Aamusta Iltaan Palvelut Oy:ssä työskentelee kymmenen hoito- ja sosiaalialan ammattilaista.
Kotona on ihmisen hyvä olla.
Koti on tunnetusti suurimmalle osalle meistä turvallisin ja viihtyisin paikka. Tuttu ja kodikas ympäristö auttaa selviytymisessä silloin kun fyysinen tai psyykkinen kunto tavalla tai toisella heikkenevät.
Aamusta Iltaan Palvelut on erikoistunut ihmisten auttamiseen ja hoivaan heidän omassa kotiympäristössään. Monipuoliseen palveluumme kuuluvat sekä vaativa terveydestä huolehtiminen että kodinhoito. Palvelumme suunnitellaan ja toteutetaan yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan.
Kiireetöntä kotihoitoa.
Kotihoitokäynteihin varaamme riittävästi aikaa. Hoitajillamme ei ole niin kiire, että hoidon ohessa ei jäisi aikaa myös kuulumisten vaihtoon. Kiireettömästi, ystävällisesti, luotettavasti ja ammattitaitoisesti – oman kodin rauhassa.
Aamusta Iltaan Palvelut Oy:n korkeatasoisen ja laadukkaan kotihoidon avulla voi kotona elää täysipainoista, turvallista ja rikasta elämää.
Tätä me teemme
Kotihoitoa, hoivaa ja huolenpitoa arjen askareissa.
Kotihoitoa Ikäihmisille ja vammaisille
Kotihoitomme sisältää hoivaa ja huolenpitoa arkissa askareissa aamusta iltaan. Autamme päivittäisissä toimissa kuten esim. pukeutumisessa, aterioinnissa, henkilökohtaisessa hygieniassa, ulkoilussa ja asioinnissa. Jokaiselle asiakkaallamme on vastuuhoitaja, johon omaiset voivat olla yhteydessä tarvittaessa puhelimitse.
Ammattitaitoista saattohoitoa
Ihmisarvoista saattohoitoa
Henkilökuntamme on ammattitaitoinen ja koulutettu saattohoitoon. Saattohoito toteutetaan aina yhteistyössä hoitavan lääkärin kanssa. Kun aika koittaa hoidamme loppuun saakka, kädestä kiinni pitäen.
Tukea ja apua lapsiperheille
Tukipalvelua lapsiperheille tarpeen mukaan
Avun tarve tulee usein yllättäen. Tarjoamme tukea ja apua lapsiperheille tarpeen mukaan, ja pystymme reagoimaan tarvittaessa nopeasti.
Palvelut
Kotihoito
Kotihoitopalvelumme sisältää hoivaa ja huolenpitoa arjen askareissa.
Kotihoitoon liittyviä asioita ovat
mm. lääkkeiden jako ja annostelu, verenpaineen mittaus, verensokerin mittaus, injektiot, haavahoidot, katetroinnit ja muut toimenpiteet.
Kotihoitopalvelut alkaen 32,15€
Arjen tuki lapsiperheille
Arjen tuen palveluita lapsiperheille tarpeiden mukaan.
Arjen tukeen liittyviä asioita ovat mm. lastenhoito, ruoanlaitto, kodin siisteys, pyykinpesu.
Arjen tukipalvelut alkaen 32,15€
Saattohoito
Saattohoito yhteistyössä hoitavan lääkärin kanssa.
Puuttuuko etsimäsi palvelu?
Puuttuuko etsimäsi palvelu? Ota yhteyttä ja kysy!
Korvaukset ja tuet
Palveluseteli
Aamusta Iltaan Palvelut Oy on Keuruun Kaupungin hyväksymä palvelusetelituottaja.
Palvelusetelillä Keuruun kaupunki sitoutuu maksamaan palvelujen esim. kotihoidon käyttäjän kaupungin hyväksymältä palvelujentuottajalta hankkimat palvelut kaupungin päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti.
Palvelusetelin myöntämisestä päättää kotipalvelun ohjaaja. Lisää tietoa palvelusetelistä www.keuruu.fi sivuilta tai kotipalveluohjaajilta. Voit myös kysyä meiltä, me neuvomme mielellämme.
Arvolisävero
Aamusta Iltaan Palvelut Oy:n tuottamat kotihoidon palvelut ovat arvoverolain 38§:n mukaisia palveluja joista arvoverolain 37§:n mukaan ei suoriteta arvonlisäveroa.
Kotitalousvähennys
Aamusta Iltaan Palvelut Oy:n kotihoitopalvelut oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Neuvomme ja opastamme asiakkaitamme kotitalousvähennykseen liittyvissä asioissa.
Lisää tietoa: www.veronmaksajat.fi/kotitalousvahennys.
Sosiaaliset etuudet
Sosiaalisia etuuksia ovat esim. lääkekorvaukset, eläkkeensaajan hoitotuet, asumistuet yms... Sosiaaliset etuudet koskettavat lähes kaikkia asiakkaitamme. Hoidamme aina asiakkaidemme korvaushakemuksiin liittyvät asiat.
Ota yhteyttä!
Täytä oheinen lomake, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.
Yhteystietomme
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@aamustailtaan.fi
Aamusta Iltaan Palvelut Oy
Juho Riihimäentie 27, 42700 KEURUU
Puh. 045 122 1000
Hallintoasiat
Jukka Lappi
puh. 040 592 5059
Geronomi (AMK)
Sari Lappi
puh. 045 122 1000
Aamusta Iltaan Palvelut Oy (c) 2015